Osa 1 - Uudet tuulet puhaltaa

Muistelin viimme yön tapahtumia ja täysin selkeitä muistikuvia ei ollut. Olin vaihtanut metroaseman tunkkaisessa vessassa toiset vaatteet ja nyt istuin taksikuskin kyydissä kohti tulevaisuutta. 

 Tulevaisuus näytti kieltämättä henkeäsalpaavan kauniilta. En ymmärtänyt mistä tuntematon mies oli saanut tietää minun biologisen isoäitini asuneen täällä. Ja vielä enemmän kummastutti se, että hänellä oli ollut isoäitini asunnon avaimet, jotka nyt olivat minun kädessäni.

 Kun taksikuski heitti minut pihaan, en yllättynyt. En odottanutkaan upeaa kartanoa tai huvilaa. Se oli pieni kuin koirankoppi.

Olin silti iloinen. Ennenkaikkea olin kiitoksen velkaa sille miehelle, vaikka tämä olikin isoäitini vanha talo.

 Sisältä talo oli yhtä pienen näköinen, kuin ulkoakin. Minulla oli kylpyhuone sekä pieni keittiö, jonka lattialla lojui oranssi makuupussi.

 Hetken hämmästeltyäni uutta kotiani, huomasin nuoren postinkantajatytön tuoneen lehden. Päätin jäädä juttelemaan hänen kanssaan hetkeksi.

 Täysin odottamattomasti hän viskasi päälleni vesipallon ja hyppäsi pyörän selkään huomatessaan kuinka paljon kello on. Huusin hänelle, että ''kosto elää!'' ja tyttö naurahti. Lapset olivat ihania.

 Päätin heti vilkaista lehteä. Se tuoksui juuri painetulta, paperiselta lehdeltä, mitä se olikin. Se oli tosin suurilta osin täynnä roskaa eli paikan kulttuurista turhaa löpinää. Kohdistin katseeni kumminkin työpaikkailmoituksiin, josta pisti silmään ensimmäisenä politiikkaura.

Eipä mennytkään kauaa, kunnes taksi oli pihassani ja olin valmis lähtemään itsevarmana nuorukaisena tulevaksi vapaan maailman johtajaksi. Itsevarmuuteni kannatti, kun heti haastattelun jälkeen minulle ilmoitettiin, että paikka oli minun. Huomenna kello kahdeksan pihassani odottaisi kyyti töihin.

En voinut käsittää, että elämäni oli muuttunut hujauksessa. Bridgeport oli kaukana takana, kera maailman typerimpien ihmisten. Täällä kadulla kulkiessani en saanut pistäviä katseita tai tuomitsevia kasvoja. Tuntui, että kaikki tuska oli lähtenyt lentämään harteiltani. Olin vapaa.

 Päätin mennä puistoon nauttimaan kauniista kesäilmasta ja tietenkin tutustumaan uusiin ihmisiin.

Puiston kahvilassa sain muutavan mukavan uuden tuttavuuden ja oli hämmästyttävän outoa, kun ihmiset kohtelivat minua pitkästä aikaa hyvin.

 Oli tietenkin yksi mies, joka oli luultavasti jonkun asteinen ''julkkis'', jonka ympärillä kaikki pörräsivät kuin hyttyset. Päätin mennä kuitenkin normaalisti sanomaan hei, mutta sainkin toisenlaisen vastaanoton.

 ''Etkö tajua? Kaltaisilleni julkisuudenhenkilöille ei noin vaan tulla juttelemaan, voin kutsua vaikka poliisit!'' mies huusi. Olin hämilläni ja poistuin vain tilanteesta.

 Päätin mennä juomaan kahvilaan ja miettimään äskeistä. Luuliko hän olevansa ''yli-ihminen''? Päätin lopulta antaa asian olla ja nauraa hänen epäimarteleville ilmeilleen, kun hän puhui minulle. 

 Kotona odotti taas aivan uudenlainen elämys: söin iltapalani wc-pöntön päällä, kun muuta tuolia ei ollut.

 Aamu tuli kauniimpana mitä olin koskaan nähnyt. Myös perhosia lenteli vatsassani, olihan tänään ensimmäinen päivä ihan ensimmäisessä työpaikassani.

Istahdin autoon ja tervehdin kuskia. Kuski tosin ei vastannut mitään, mieleeni tuli ihan robotti. Tai sitten minua jännitti niin paljon, etten kuullut edes enää sanoja.

 Ensimmäinen päivä töissä näytti huonot puolet. Ihmiset katsoivat minua kuin alienia - eikä se johtunut minun kummallisesta työasustani. Olin vähän kömpelö ja tuntui siltä, kuin olisin ollut koko työpäivän omissa ajatuksissani.

 Halusin käydä paikallisessa kirjastossa tutustumassa. Kirjat olivat olleet koko lapsuuden ja nuoruuden ainoa lohtuni. Olin hukuttanut monet murheet ja kyyneleet niihin.

 Tosin nyt olin jollain aivan muulla asialla, kuin kirjoja lukemassa. Loin itselleni eliittiSIMdeitti.comiin profiilin. Halusin itselleni miehen, poikaystävän. Kaikilla koulussa oli ollut poikaystävä, mutta minulla ei ollut koskaan saanut olla sellaista.

Katsoasseni muita profiileja, huomasin erään tutun kasvon olevan sielä. Mies - joka oli auttanut minut tänne. Päätin lähettää hänelle sähköpostia aivan jossain muussa, kuin deittimielessä.

 Arki kyllä tuntui menevän pikajunan vauhdilla eteenpäin. Halusin oppia uusia taitoja ja niistä suursuosikki oli ruoanlaitto. Toivoin, että kokkaisin joskus ruokaa lapsilleni sekä unelmien miehelleni.

Olin saanut hyviä ystäviä työpaikalta kuin julkisista paikoistakin. Oli kuitenkin yksi aivan omalaatuinen tapaus, Lassi. Olimme vain ystäviä, vaikka toivoin meidän olevan jotain enemmän.

 Uskaltauduin jossain vaiheessa näyttää taloni, mutta en saanut täystuomiota. Hän ymmärsi minua hyvin ja tohdin kertoa myös historiastani.

 Eräänä päivänä sain iloisen yllätyksen siivotessani kylpyhuonetta - Lassi soitti. Hän pyysi minut eräänlaisille treffeille kirjastoon. Treffit kirjastossa ei ollut ehkä romanttisin vaihtehto, mutta päätin silti mennä.

 Yllätyksenä hän seisoi odottamassa kirjaston edessä, kun taksini kaarsi pihaan. Olin menossa sisälle, mutta hän ottikin minusta kiinni ja suuteli. Se oli minun ihan ensimmäinen suudelma koskaan.

Lassi ehdotti kuitenkin, että menisimme hänen luokseen. Olin positiivisesti hämilläni. Olin ennenkaikkia yllättynyt, että joku näytti avoimesti tunteensa minua kohtaan. Parhainta oli kuitenkin se, että tunne oli sama molemmilla. Niin, pakko myöntää: olen täysin rakastunut.